European Training Seminar II kokosi viikonloppuna Hapkido-treenaajat yhteen eri puolilta Eurooppaa!

September 12, 2018

Viime viikonloppuna Suomen Hapkidoliitto pääsi isännöimään kansainvälisesti merkittävää Hapkido-tapahtumaa, kun ETS II (European Training Seminar II) järjestettiin Suomessa! Seminaari houkutteli paikalle yli satapäisen joukon treenaajia eri puolelta Suomea, mutta osallistujia oli myös Espanjasta, Hollannista, Kroatiasta, Norjasta, Puolasta, Ruotsista ja Romaniasta. Myös Kwan Nyom Hapkidon Suurmestari Geoff Booth kunnioitti tapahtumaa saapumalla Suomeen Australiasta saakka. 

 

Kansainväliset vieraat majoittuivat Helsingissä, josta oli järjestetty bussikuljetukset tapahtumapaikalle Järvenpäähän, Piirosen tatamille. Iloinen tunnelma vallitsi jo bussimatkoilla, kuten kuvasta näkyy!

Ensimmäinen treenipäivä oli perjantai 7.9.2018, jolloin ohjelmassa oli maassapuolustautumista Kwan Nyom Hapkidon Master Tapion johdolla. Tatami oli täynnä innokkaita Hapkido-treenaajia ja tunnelma oli kaikin puolin alusta alkaen lämpöinen... 

Maassapuolustautuminen toi taatusti hien jokaisen treenaajan otsalle. Treenin loppuun kun lisättiin vielä Multiple Grabblingia sekä pystyssä että maassa Master Tapion ja SBN Kimin johdolla, niin treenifiilis oli huipussaan 1,5 h pituisessa aloitustreenissä! 

 

Perjantai-päivän päätteeksi KSN Eija ja BSBN Hans olivat järjestäneet Hapkido-porukalle raitiovaunukierroksen opestuksineen Helsingissä, mikä toivottavasti oli mieluisa elämys etenkin kansainvälisille vieraille! Oppaana syysillan pimeydessä toimi BSBN Hansin hyvä ystävä Matti.

 

Lauantaina 8.9. treeniä oli luvassa lähes aamusta alkaen pitkälle iltapäivään. Päivä aloitettiin GMG:n osuudella, jossa Suurmestari kävi läpi vastustajan häirintää ja suojauksen sisällemenoa nopein lyönti- ja potkukombinaatioin.

Lounaan jälkeen vuorossa oli SBN Jannen treeni-osio, jossa keskityttiin agressiivisen henkilön hallintaan. Sitkeästi vastaan kamppailevien treenikavereiden hallinta osoittautui hikiseksi hommaksi, mutta oikealla tekniikalla saatiin pahimmatkin rimpuilijat rauhoittumaan! 

Kun porukka oli saatu asettumaan, oli vuorossa Romanian Transylvaniasta saapuneen Shihan Anthonyn taidonnäyte miekan käytöstä.

Shihanin näytettyä mallia bambukäärön silpomisesta, saivat myös Hapkidon mustat vyöt testata leikkuutaitojaan yleisön edessä.

Tämän jälkeen 2. dan arvon tai sitä ylemmät treenaajat saivat mahdollisuuden testailla muutamia miekkatekniikoita Shinanin opetuksessa. Perusteiden lisäksi Shihan kävi läpi mm. sitä, miten monipuolinen ase miekka on...

 ...ja miekkataisteluun saatiin mukaan Hapkidolle tyypillisiäkin tekniikoita, kuten alasvientejä!

Värivyöt ja 1. danin mustatvyöt taas pääsivät miekkailun sijaan Master Tapion johdolla puolustautumaan lyömäasetta ja realistista hyökkäystä vastaan. Harjoituksessa keskityttiin erityisesti ajoitukseen ja agressiivisen hyökkääjän hallintaan.

Näiden sessioiden jälkeen porukka kerättiin taas yhteen kasaan ja edellisillan tapaan päivän päätteeksi hikoiltiin Multiple grabbling-harjoitteen parissa! Nyt kaikilla oli jo harjoitteesta hiukan kokemusta, joten osa pääsi jo ottamaan nyrkkeilyhanskatkin mukaan hulinaan...

 

Hikoilun jälkeen suunnattiin busseille ja autoille ja ajettiin Sipooseen Söderkullan kartanolle, jossa odotti lämpöinen sauna ja herkullinen juhlaillallinen jälkiruokineen iloisessa seurassa. 

Illalliseen päätteeksi seurasi virallinen osuus, jossa pidettiin muutama kiitospuhe ja GMG pajasti seuraavan ETS III:n järjestäjämaan: Puola! Samalla Suomen Hapkidoliitto lahjoitti muistotaulun Suurmestarille International Hapkido Alliancen 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, sekä palkittsi ETS II:n eteen valtavasti uurastaneen Danielan. 

GMG myönsi illanvietossa Shihan Anthonylle virallisen tunnustuksen taidoistaan ja Shihan puolestaan lahjoitti GMG:lle upean miekan...

....ja Hapkido-treenajien iloiseksi yllätykseksi KJN Ron, SBN Markus, SBN Daniel, SBN Pauli ja SBN Teemu ylennettiin kaikki Kwan Nyom Hapkidon Head Instructoreiksi, joita ei kovin montaa maailmassa vielä ole!

Suuret onnittelut International Hapkido Alliancen tuoreille pääohjaajille kansainvälisesti hienosta saavutuksesta!

 

Virallisen osuuden jälkeen juhlinta jatkui kartanolla rennoissa tunnelmissa, kunnes illan pimeydessä oli aika suunnata kartanolta takaisin kohti kaupungin vilinää...

 

Vaikka ilta osalla taisi hiukan venähtää pitkäksikin, niin sunnuntaina aamulla kokoontui pirteä seminaarijoukko vielä kerran Piirosen tatamille. Vuorossa oli "Black Belt roulette", eli mustatvyöt sekä Suomesta että ulkomailta saivat opettaa treenaajille lempitekniikoitaan. 

 

Setin aloitti BSN Pertti antamalla KSN Nicolle kyytiä keskittyen pään hallintaan eri tavoin.

 Seuraavana oli KJN Ronin veitsiuhkaa vastaan puolustautumista.

 Kolmantena KSN Janne opetti Hapkidon perusirroituksille tehokkaita jatkotekniikoita.

Irroitusten jälkeen SBN Jose näytti seminaariväelle heittoa vastaan puolustautumista ja yhden erikoisemman kaatotekniikan.

KSN Grzegorz kävi osiossaan läpi maahanvientiä ja maassahallintaa.

 KSN Nico jatkoi treeniä myös alasvientiteemalla.

BSBN Henk esitti toimivia tekniikoita pienempää hyökkääjää vastaan tutulla humoristisella tyylillään...

Myös BSBN Hans antoi seminaariväelle mukavia vinkkejä kivun tuottamiseen...

Master Henrie opetti vastatekniikoita lukkoihin ja hyökkäyksiä hermopisteisiin.

 SBN Markus jatkoi ruletissa lyöntiä vastaan puolustautumisella.

 SBN Carlos puolestaan keskittyi opetuksessaan karhusyleilyotteesta selviytymiseen.

 Ruletin päätti BSBN Erwin, joka opetti muille vastatekniikoita pyyhkäisyihin ja heittoihin!

Treenin lopuksi sekoiltiin vielä koko joukolla tatamilla - tämä tapahtui hyökkäämällä yllättäen toisten kimppuun Masten Tapion käskystä -mikäs sen hauskempaa itsepuolustuslajin treenaajille!

 

Päivän treenin jälkeen GMG luovutti viime keväisen Spirit-testin läpäisseille ja koeajalle päässeille kokelaille, CGN Aleksille, CGN Arille ja CGN Heikille ruututakit ja sertifikaatit 1.danin vyöarvoista.

 

Paljon onnea tuoreille, virallisille mustille vöille, tämä oli hieno päätös kansainväliselle tapahtumalle!

 

Kiitos kaikille ETS II:lle osallistujille, opettajille ja tapahtuman järjestäjille mahtavasta viikonlopusta! Oli hienoa päästä treenaamaan uusien ystävien kanssa ja saada siten erilaista perspektiiviä ja inspiraatiota omaan Hapkido-harjoitteluun. Tunnelma oli koko viikonlopun ajan kaikinpuolin lämmin ja iloinen; mustelmista ja kuhmuista huolimatta treenaajat lähtivät seminaarin jälkeen kohti koteja hymyssäsuin :) 

Toivottavasti tapaamme jälleen pian joko Hapkido-treeneissä, seminaareilla tai vuoden päästä Sevillassa ITS-tapahtumassa ja kahden vuoden kuluttua 4.-6.9.2020 Puolassa ETS III-tapahtumassa!

 

 

P.S. Tapahtumasta voi lukea myös GMG:n blogista englanniksi:

http://www.hapkido.com.au/forum/viewtopic.php?f=13&t=2063 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

Featured Posts

Hapkido Ground Fighting

September 15, 2016

1/1
Please reload

Recent Posts
Please reload

Search By Tags
Please reload

Follow Us
  • Facebook Classic
  • Twitter Classic
  • Google Classic

ITSEPUOLUSTUS - ITSESUOJELU -  KUNTOILU - ELÄMÄNTAPA - ITSEVARMUUS - TAKTIIKKA 

© 2016 by Master Tapio